Ellen aivan väärin muista, olen kirjoittamassa kymmenettä kertaa kesätervehdystäni Ähtärin kaupunginjohtajana. Tällaisessa vuotuisessa perinteessä ”piilee mahdollisuus” toistaa vuodesta toiseen kovin saman sisältöisiä asioita. Muistan aiempina vuosina kirjoittaneeni ainakin sotesta, Ähtärin runsaasta kulttuuri- ja vapaa-aikatarjonnasta, pandoista, koronasta jne. Sodasta sen sijaan en ole kirjoittanut, enkä aio kirjoittaa siitä tälläkään kertaa, vaikka Ukrainan sota omat vaikutuksensa Suomeen ja Ähtäriin heijastaakin.

Kaksi edellistä kesää jännitettiin, kuinka korona hallitsee suomalaisten kesänviettoa, nyt jännitetään koronan lisäksi, kuinka Ukrainan sota ja mahdollinen myönteinen Nato-kanta näkyvät kesäisessä arjessamme. Edellä kirjoitetun pohjalta lienee paikallaan toivoa ja toivottaa tervetulleeksi ”normikesä” ilman rajoitteita ja pelkoa konflikteista tai jostain vakavammasta.

Vaikka elämme maailmanlaajuisesti monella tapaa odottavaa aikaa, Ähtärissä ei ole jääty odottelemaan. Työpöydällä ovat koulujen (perusopetuksen oppimisympäristö ja toisen asteen kampuksen) suunnittelu ja rahoitusratkaisut, ja myös uimahallikysymys tulee saattaa päätökseen. Perusopetuksen oppimisympäristön ja uimahallin rakentamisen sekä rahoitusjärjestelyjä koskevat pykälät ovat valtuustomme käsittelyssä 30.5. pidettävässä kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Vähintäänkin mielenkiinnolla odotan uusia ulostuloja vireillä olevista yritysaihioista. Toivon saavamme innoittavia yritysuutisia niin keskustan alueelta kuin matkailualueeltakin. Aika näyttää ehtivätkö nämä uutiset julkistua kesäksi.

Olen ilolla laittanut merkille, kuinka ähtäriläiset urheiluseurat ja järjestöt ovat arvokkaan toimintansa lisäksi useamman vuoden ajan lähteneet hankkeistamaan toimintaedellytysten parantamiseen tähtääviä projektejaan. Seuraavaksi toteutusvuorossa on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ähtärin paikallisyhdistyksen pump track-rata kaupungin keskustassa, kauniilla järvimaisemilla varustetussa Rantapuistossa. Mikä hienointa, hankkeiden puuhamiehinä- ja naisina on uusiakin henkilöitä aiempien aktiivien lisäksi. Tällä kertaa hankerahoituksen ja talkootyön yhteistä hedelmää päästään nautiskelemaan uutuuttaan hohkaavan pump tarck-radan muodossa tulevan kesän loppupuolella.

Oman mielenkiintoisen vivahteensa ähtäriläiseen kesään tuovat erilaiset hankkeet, tapahtumat ja näyttelyt eri puolilla Ähtäriä. Toukokuun viimeinen päivä (31.5.) hotelli Mesikämmenessä esitellään ideasuunnitelmia siitä, miten Mustikkavuoren vapaa-aikakeskusta voitaisiin lähivuosina kehittää. Pirkanpohjan Eero Euroopassa-näyttely ja perinteeksi muodostunut Ylävesien Yö-kaupunkifestivaali 19.8. ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia. Ähtäriläiseen kesään kuuluu tietysti vierailu perinteisillä Riikun markkinoilla. Tänäkin vuonna markkinajärjestelyissä häärivät Ähtärin yrittäjät ja ajankohtana on lauantai 9.7.2022. Myös Ähtärin kaupunki on markkinoilla mukana.

Toiminnallisista aktiviteeteista ja muusta ähtäriläisestä tarjonnasta lisätietoa löytyy kaupungin nettisivuilta sekä somekanavilta. Kannattaa tutustua!

Nautinnollista kesää kaikille toivotellen,

Jarmo Pienimäki
Ähtärin kaupunginjohtaja

Vs. kaupunginjohtaja Seppo Karjalan kesätervehdyksessä katsaus kevään ja alkukesän ajankohtaisiin tapahtumiin sekä aktiviteettivinkkejä kesälle.

Huhtikuun alun ajankohtaiskatsauksessa vs. kaupunginjohtaja Seppo Karjala kertoo vuoden 2020 tilinpäätöksestä ja luo katsauksen lähiaikojen keskeisiin tapahtumiin.

Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki käsittelee joulutervehdyksessään ensi vuoden talousarviota ja koronavuotta:

 

Kesä 2020 oli Ähtärin matkailulle ennätyksellisen hyvä. Korona on kuitenkin aiheuttanut melkoisen loven kaupungin kassaan mm. menetettyjen verotulojen muodossa, joten vuoden 2021 budjetin laatiminen on haasteellista.

Ähtärin matkailukesä on lähtenyt hyvin käyntiin koronasta huolimatta. Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki kertoo lisää kesän näkymistä. 

Elämme juuri nyt poikkeuksellista aikaa. Monella tapaa normiarjessamme tutut asiat ovat koronarajoitteista johtuen toisin. Tällaisessa ajassa yhteisöllisyys ja kanssakulkijoista huolehtiminen nousee entistäkin tärkeämmäksi. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiteytti asian osuvasti: ”Ottakaa fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä toisiinne – Me tarvitsemme toisiamme” Toivoakseni nämä sanat muuntautuvat teoiksi runsain määrin. Tässä sanomassa on sisältöä muulloinkin kuin vain eläessämme keskellä poikkeusoloja.

 

Jarmo Pienimaki 01

Vuosi 2020 on jo mukavassa vauhdissa ja on aika luoda silmäys kuluvan vuoden keskeisiin hankkeisiin ja tapahtumiin. Ähtärissä on jälleen vireillä paljon uusia, sekä asukkaita, yrittäjiä että matkailijoita palvelevia hankkeita. Alkanutta vuotta voidaan hyvin perustein kutsua suurten suunnitelmien vuodeksi.