Ähtärin kaupungin vuoden 2019 tilinpäätös osoittaa 2.644.715,45 euron ylijäämää. Oma pääoma on 2.534.478,24 euroa ylijäämäinen. Taseen oma pääoma on ollut positiivinen viimeksi vuonna 2002 eli 17 vuotta sitten.
Kaupunginvaltuuston vuonna 2016 asettaman tervehdyttämisohjelman mukaan silloinen noin kuuden miljoonan euron alijäämä tulee olla katettuna vuoden 2022 loppuun mennessä. Ähtäri on onnistunut kuromaan tilikausina 2016 - 2018 alijäämää suunniteltua ripeämmin, mutta vuosi 2019 oli jäädä alijäämäiseksi ennakoitua alhaisemmiksi jääneiden verotulojen vuoksi. Tuloksen käänsi positiiviseksi Kuusiolinna Terveys Oy:n osakkeiden myynti noin 5,2 miljoonalla eurolla joulukuussa 2019. Kauppasumma osakkeista maksettiin 10.1.2020 eli tämä summa ei näy vähennyksenä vuoden 2019 lainamäärässä.
Vuoden 2019 verotulojen toteuma oli 95 prosenttia (-1.081.076,99 euroa) ja valtionosuuksien toteutuma oli 101,4 % (+260.434 euroa). Nettoinvestoinnit olivat vuonna 2019 n. 3,5 miljoonaa euroa, joista suurimpana yksittäisenä investointina keilahallin rakentaminen.