Vuodenvaihde tuo kunnille mukanaan muutoksia, kun sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät hyvinvointialueiden järjestettäväksi vuoden 2023 alusta.
– Hyvinvointialueiden syntyminen on kuntahistorian suurin muutos. Ähtärissä tämä merkitsee, että päätöksenteko siirtyy meistä kauemmaksi, mikä saattaa vaikuttaa myös elinvoimatekijöihin, kuten työpaikkojen määrään, toteaa Ähtärin kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki.
 
– Kuntien päätehtäviä ovat jatkossa sivistys- ja hyvinvointi, tila- ja infrapalvelut sekä elinvoiman edistäminen. Vuoden 2023 talousarviomme vastaa hyvin näiden palvelualueiden kehittämiseen. Uusi uimahalli valmistuu vuoden 2023 lopussa tukien kansanterveyttä, parantaen vapaa-ajanviettomahdollisuuksia sekä palvellen myös matkailuelinkeinoa. Uusi perusasteen koulu puolestaan valmistuu kesällä 2024 tarjoten lapsille ja nuorille laadukkaan, modernin ja viihtyisän opiskeluympäristön. Myös yhteiskampuksen rakentaminen Sedun kanssa saa ensi vuonna vihdoin tuulta purjeisiin, Pienimäki kertoo.
 
Vuoden 2023 talousarvion laadinta on monesta syystä ollut erityisen haastavaa. Epävarmuustekijöitä ovat aiheuttaneet mm. voimakas inflaatio, sähkön- ja energianhinnan nousu, kunta-alan palkankorotukset, yleinen talouden ennustettavuuden epävarmuus sekä hyvinvointialueen mukanaan tuomat muutokset.
 
Keskeisiä tunnuslukuja

Sote-uudistuksen vuoksi kaikkien kuntien kunnallisveroprosenttia leikataan 12,64 prosenttiyksiköllä ja valtion verotuloja lisätään vastaavasti. Ähtärin tuloveroprosentti on vuoden 2023 alusta lähtien 9,86 % (nyk. 22,5 %). Verotulojen arvioidaan ensi vuonna olevan noin 13,2 miljoonaa euroa (ennuste 2022: 23,8 milj. euroa). Valtionosuuksien arvioidaan olevan noin 2,4 miljoonaa euroa vuodelle 2023 (ennuste 2022: 20,1 milj. euroa). Kokonaisuudessaan verorahoituksen (verotulot + valtionosuus) arvioidaan vähenevän yli 64 % kuluvan vuoden ennusteeseen verrattuna.
 
Nettoinvestoinnit vuodelle 2023 ovat yhteensä 16,4 miljoonaa euroa. Keskeisimmät yksittäiset investointikohteet ovat rakenteilla oleva perusopetuksen koulu sekä uusi uimahalli. Kaupungin lainakannan arvioidaan olevan vuoden 2023 lopussa 42,5 miljoonaa euroa, mikä on 7 846 euroa asukasta kohti. Tilikauden 2023 ylijäämän arvioidaan olevan n. 200 000 euroa.
 
Kaupunginvaltuuston vuosille 2016–2022 hyväksymä tervehdyttämissuunnitelma on toteutunut hyvin ja etuajassa. Tavoitteena ollut 6 miljoonan euron alijäämän kattaminen vuoden 2022 loppuun mennessä toteutui jo vuoden 2019 tilinpäätöksessä, jonka jälkeenkin on kaupungin talous vahvistunut siten, että kaupungin taseessa arvioidaan kuluvan vuoden lopussa olevan ylijäämää noin 3 miljoonaa euroa.
 
Tunnusluvut pähkinänkuoressa
Talousarvio tunnusluvut
 

Lukiokuulumisia

Lukiolaisille on remontoitu opetustiloja mm. entiseen leikkaussaliin. Kuvassa toimitusjohtaja Markus Sulkava ja lukion rehtori Anne Luodeslampi.

Ähtärin sairaalanmäen yli 15 000 neliön kiinteistö on tehokkaassa käytössä. Tiloissa toimivat sulassa sovussa sosiaali- ja terveyspalveluiden toimijat, ikäihmisten palvelukeskus sekä kolme oppilaitosta. Myös yritystoimijat ovat löytäneet keskustan läheisyydessä sijaitsevat käytännölliset tilat.

− Ähtärin pääterveysasema ja työterveyshuollon palveluita sijaitsee sairaalanmäellä, kuten myös sosiaali- ja mielenterveyspalvelut sekä ikäihmisten palvelukeskus, kertoo Kiinteistö Oy Ähtärin Sairaalanmäen toimitusjohtaja Markus Sulkava. – Vuoden verran sairaalanmäellä on toiminut myös ensihoitoyksikkö, kun uudet tarkoituksenmukaiset tilat otettiin käyttöön viime vuonna.

Ähtärin Otsonkoulun 1–3 luokkien lisäksi siirtyi myös lukio kuluvan vuoden syksyllä noin 400 m2:n suuruisiin väistötiloihin sairaalanmäelle odottamaan uuden lukion valmistumista Tuomarniemelle. Sairaalanmäen tiloissa on myös osa Sedun koulutustarjonnasta sekä SeAMK:n konetekniikan insinöörin polkuopinnot.

Sulkava on iloinen, että hyväkuntoiset tilat ovat lähes sataprosenttisesti hyötykäytössä. Harvat tyhjät tilat ovat pääasiassa pukuhuoneita, käytöstä poistettuja arkistoja ja varastotilaa.
− Hyvässä yhteistyössä eri omistajien kesken (Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri, Ähtärin kaupunki, KuusSoTe) olemme onnistuneet saamaan kiinteistöön keskeisiä, Ähtäriä ja lähialueita palvelevia toimijoita, hän toteaa tyytyväisenä.

Tiloja on viime vuosina kohennettu, mikä osaltaan on lisännyt tilojen toimivuutta ja käyttömukavuutta. Sisätiloissa on parannettu mm. äänieristystä ja lisätty ilmanvaihtoa. Kuntoutusosastolla on toteutettu mittava remontti ja kiinteistön ulkoseiniä ja sisäänkäyntejä on maalattu ja kunnostettu. Myös parkkipaikkojen riittävyyteen ja piha-alueiden opasteisiin ja kaikenkattavaan toimivuuteen ja siisteyteen on kiinnitetty huomiota.

Lisätietoja:   Markus Sulkava, Kiinteistö Oy Ähtärin Sairaalanmäki toimitusjohtaja, puh. 040 648 5878, sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Yrittäjäaaminainen lokakuu 2022

Tervetuloa yrittäjäaamiaiselle perjantaina 7.10.2022 klo 7.30 alkaen Hotelli Mesikämmeneen

Ohjelmassa mm. Ähtärin kaupungin elinvoimaohjelman esittely sekä tutustuminen uimahalli- ja kouluhankkeisiin.

Voit ilmoittautua mukaan jo nyt alla olevan linkin kautta - ohjelma julkistetaan myöhemmin.

https://ahtari-lv.creamailer.fi/survey/pqps8xskehjtb 

Ähtärin kaupunginhallitus linjasi 22.8.2022 pidetyssä kokouksessaan, että kaupungintalon ovet pidetään 1.9.2022 alkaen lukittuina toimistoaikaan. Pääovesta pääsee sisään ovikelloa soittamalla. Lisäksi toivotaan, että kaupunkilaiset sopivat tapaamiset viranhaltijoiden ja toimihenkilöiden kanssa jatkossa etukäteen joko puhelimitse tai sähköpostitse.

Näillä syyskuun alussa voimaan tulevilla toimenpiteillä halutaan parantaa kaupungintalon turvallisuusjärjestelyitä ja vähentää henkilöstön kuormitusta ja työn keskeytyksiä. Varaamalla tapaamisajan ennakkoon asiakkaat voivat lisäksi varmistua siitä, että viranhaltijat ovat tavattavissa ja valmistautuneita asiakkaan asioiden käsittelyyn.

Asiointipisteen palvelut (Kela, TE-toimisto, Digi- ja väestötietovirasto sekä Oikeusapu-/edunvalvonta) hoituvat jatkossakin kaupungintalolla arkisin klo 9–15 ilman erillistä ajanvarausta. Asiakkaan tulee soittaa ovikelloa ja ilmoittaa asiansa ovipuhelimeen, jolloin ovi avataan.

− Meillä on ollut kaupungintalolla tilanteita, joissa henkilöstö on kokenut väkivallan uhkaa asiakkaiden taholta. Haluamme ehdottomasti välttää tämänkaltaiset tapahtumat, korostaa sivistys- ja henkilöstöjohtaja Eija Kuoppa-aho. – Lisäksi Ähtärin kaupungilla on elokuun alusta ollut käytössä hybridityömalli, joka mahdollistaa osittaisen etätyön. Sopimalla tapaamisesta ennakkoon asiakkaat välttyvät turhilta käynneiltä, kun viranhaltija on paikalla kaupungintalolla eivätkä esim. etätyössä tai kokouksessa.

Lisätietoja:

Sivistys- ja henkilöstöjohtaja Eija Kuoppa-aho, puh. 040 572 6279, sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

tp kuva

Ähtärin kaupungin tulos 319.000 euroa ylijäämäinen. Taseen ylijäämä oli vuoden 2021 lopulla 2,6 miljoonaa euroa.

Ähtärin kaupungin vuoden 2021 tilinpäätös oli koronapandemian jatkumisesta huolimatta noin 319.000 euroa ylijäämäinen. Talousarviossa vuoden 2020 lopulla ylijäämäksi arvioitiin 50.000 euroa. Tulosta voi pitää hyvänä ottaen huomioon noin yhden miljoonan euron alaskirjauksen kouluista, noin 500 000 euron väistötilavuokrat sekä koronapandemian mukanaan tuomat haasteet. Tulokseen vaikuttivat myönteisesti mm. hallintokuntien noudattama talouskuri, verotulojen selkeä kasvu talousarvioon nähden sekä harkinnanvaraisen valtionosuuden korotus. Kaupungin taseessa oli ylijäämää noin 2,6 miljoonaa euroa.

Kaupungin lainamäärä nousi 2,5 miljoonalla eurolla. Asukasta kohden kaupungilla on lainaa 4 102 euroa.

Talousarvion investointiosa käsitti vuonna 2021 noin 3,6 miljoonan euron investointisuunnitelmat. Suurimpina yksittäisinä kohteina olivat Pirkanlinnan kunnostus, Hannosen talon 2. kerroksen ja paloaseman laajamittaiset saneeraukset sekä perusopetuksen koulun, uimahallin ja toisen asteen kampuksen suunnittelutyöt.

tptaulukot

TILINPÄÄTÖS HALLINTOKUNNITTAIN

HALLINTO- JA TALOUSTOIMI

Vuosi 2021 oli hallinnossa ja taloudessa hyvin työteliäs sisältäen myös henkilövaihdoksia. Taloushallinnossa otettiin käyttöön uudet raportointimallit, joita hallinnoi Valtiokonttori. Muutos vaati investointeja ja uusien toimintamallien kehittämistä ja sitoi runsaasti henkilöresursseja.

Valtuustokauden vaihtuessa otettiin käyttöön luottamushenkilöille suunnattu portaali. Portaalin suojattuun toimintaympäristöön julkaistaan toimielimien jäsenille kokouksien esityslistat ja oheisaineistot sekä yleisesti muuta ajankohtaista asiaa. Vuotta 2021 sävyttivät myös kuntavaalien ja aluevaalien järjestämistehtävät. Covid -19 pandemia haastoi molempien vaalien järjestelyjä, mutta vaalit toteutuivat terveysturvallisesti.

SIVISTYSTOIMI

Palkka- ja henkilöstöhallinto

Palkka- ja henkilöstöhallinto siirtyivät sivistystoimen budjetin alaisuuteen vuoden 2021 aikana.

Perusopetus

Perusopetusta toteutettiin Otsonkoulussa, Myllymäen koulussa ja Ähtärin yhteiskoululla. Uutta koulurakennusta, Otson yhtenäiskoulua, on suunniteltu tiiviillä aikataululla koko vuosi.

Lukio

Ähtärin kampuksen suunnittelu Tuomarniemelle yhteistyössä Sedun kanssa jatkui vuonna 2021.

Syksyllä 2021 sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyi lukion opetussuunnitelmaan muutokset, jotka nostivat uusiksi kärjiksi opiskelijoiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin; luonnon, kansainvälisyyden, matkailun ja talousosaamisen; yhteistyön Sedun kanssa sekä kaksoistutkinnon että molemminpuolisten aineopintojen osalta.

Ähtärin lukion hyvä menestys STT:n lukiovertailussa jatkui myös vuonna 2021.

Varhaiskasvatus

Perheenlisäystä saaneet ähtäriläisperheet saivat vuodenvaihteen 2021–2022 jälkeen hakea ensimmäistä kertaa vauvabonusta, joka kohdistui vuodelle 2021. Vauvabonuksen määrä on 500 euroa syntyvää tai adoptoitua lasta kohti vuodessa ja sitä maksetaan lapsen kahdeksanteen ikävuoteen saakka eli enintään
4 000 euroa/lapsi. Vuoden 2021 lopulla Ähtärissä oli 36 vauvabonukseen oikeutettua lasta.

Kodinhoidontuen saajien määrä kasvoi viidellä prosentilla vuonna 2021 edellisvuoteen verrattuna. Perhepäivähoidon osuus pieneni perhepäivähoitokotien vähenemisen myötä kolmella hengellä.

Suljettuna ollut ryhmäperhepäiväkoti Sinikellon toiminta käynnistettiin uudelleen vuoden lopussa. Toiminnan käynnistymisen myötä varhaiskasvatuksen kysynnän lisääntyessä varauduttiin Sinikellon muuttamiseen päiväkotiryhmäksi.

Vapaa-aika ja kulttuuri

Vuonna 2021 vapaa-aikapalveluissa näkyivät vielä vahvasti koronaepidemian vaihtuvat rajoitukset.

Ähtärin kaupungin taidekokoelmaan tehtiin merkittävä hankinta ostamalla testamenttivarojen mahdollistamana Myntti-taidekokoelma.

Kuudestaan ry:n tuen turvin selvitettiin mallia Ähtärin kiertävästä kesämuusikosta. Kesämuusikon rekrytointia markkinoitiin näyttävästi videokampajalla, jota tähditti Mikko Alatalo. Elokuussa pidettiin Ylävesien yö -kaupunkifestivaali ja lokakuussa Ähtäri-hallissa järjestettiin yhteistyössä Vanhustyön keskusliiton kanssa Vanhustenpäivän pääjuhla, joka lähetettiin suorana lähetyksenä Alfa-tv:ssä.

Kirjasto

Ähtärin kaupunginkirjasto oli suljettuna Pirkanlinnan remontin vuoksi 1.3.−19.4.2021 välisen ajan, ja samalla myös omatoimikirjaston toiminta oli tauolla. Kirjastoauto ei liikennöinyt sulun aikana.

Nuorisopalvelut

Pirkanlinnan remontin vuoksi nuorisopalveluiden tilatoiminta siirtyi väistötiloihin Monitorille maaliskuusta huhtikuun loppuun. Nuorisotyötä toteutettiin monipuolisesti koko vuoden ajan järjestämällä mm. tapahtumia ja retkiä. E-urheiluhankkeen kautta päästiin tutustumaan ja lisäämään tietoutta E-urheilusta.

Liikuntapalvelut

Liikuntapalveluissa parannettiin ulkoilureittejä reitistöhankkeen avulla. Hankkeeseen kuuluvat Arpaisen, Kierinniemen ja Väliveden reitistöt. Hanke päättyy kesäkuun 2022 aikana. Kuntalaisia kannustettiin liikkumiseen mm. kampanjoiden avulla.

ELINVOIMATOIMI

 Vuoden 2021 kehittämistoimenpiteisiin oman mausteensa antoivat erilaiset koronarajoitteet. Erityisesti ravintola- ja majoitustoiminta sai koronan myötä omat lisähaasteensa.

Kaupungin elinvoimatoimen henkilöstömuutokset söivät aikaa kehittämistoimenpiteiltä. Tulevien vuosien toiveissa on elinvoimatoimen henkilöstön pysyvyyden turvaaminen.

Kuudestaan ry:n hankeavustukset saivat jälleen Ähtärissä laajamittaista kiinnostusta osakseen. Kuudestaan ry on Leader-ryhmä, joka tukee paikallista kehittämistyötä myöntämällä rahoitusta yrityksille, yhdistyksille ja muille organisaatioille. Vuonna 2021 Ähtäri oli mukana mm. seuraavissa hankkeissa: omistajanvaihdospalvelu, SERC ja Kuuden tähden reitistö.

Vuoden 2021 aikana elinvoimatoimen keskeisiä kumppaneita olivat Uusyrityskeskus Neuvoa-antava alkavan yrittäjän neuvontapalveluiden osalta sekä kansainvälistymispalveluiden osalta Viexpo ry.

Elinvoimatoimi keskittyi vuonna 2021 vahvistamaan alueen ominaisia toimialoja käytettävissä olevin toimenpitein. Tulevina vuosina erityishuomio tulee kohdistaa omistajavaihdoksiin ja niiden edistämiseen.

 TEKNINEN TOIMI

 Teknisellä puolella vuosi 2021 oli vilkas. Suuret rakennushankkeet, kuten uusi perusopetuksen koulu, uusi uimahalli ja toisen asteen kampus, johon Ähtärin kaupunki osallistuu osuudellaan - saatiin toden teolla suunnittelupöydälle. Kesällä 2021 purettiin vanha Otson koulu uuden koulurakennuksen tieltä.

Pirkanlinnan remontti valmistui kesällä 2021 ja uudistetut tilat ovat olleet siitä lähtien käytössä.

Paloasemalla tehtiin laajamittaista saneerausta tilojen saattamiseksi moderneiksi työskentelytiloiksi. Hannosen talon 2. kerroksen saneeraus vapaan sivistystyön tiloiksi painottui syksylle 2021. Loppuvuodesta tilojen valmiusaste oli noin 80 %.

Infran osalta korjattiin täysin Pohjantie ja Suojankuja. Katuvalaistusta uusittiin ja tiestön vuosittaiset korjausinvestoinnit etenivät suunnitellusti.

Ähtärin kaupunki liittyi vuonna 2021 energiatehokkuussopimukseen, jonka toimenpiteet painottuvat vuosille 2022–2025.

Lisätietoja: Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki, puh. 040 652 8881, sähköposti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Talousarvio 2022

Talousarvioinfo median edustajille järjestettiin 30.11.2021 Kuvassa kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki (vas.), kaupunginhallituksen puheenjohtaja Leena Mäenpää ja hallinto- ja talousjohtaja Seppo Karjala. 

Vuosi 2022 on Ähtärissä rakentamisen vuosi: Perusasteen ja toisen asteen koulujen rakentaminen alkaa - myös uuden uimahallin rakentaminen aloitetaan alkusyksystä. Suurten investointien tuloksena saadaan ajanmukaiset toimitilat vuosikymmeniksi.

Ähtärin kaupungin talousarvio vuodelle 2022 on noin 352.000 euroa ylijäämäinen. Tarkka taloudenpito jatkuu vuonna 2022 ja toimintakuluissa tavoitellaan nollakasvua. Tuloveroprosentti säilyy nykyisellä tasolla eli 22,5 prosentissa. Henkilöstöön kohdistuvia säästötoimia ei talousarvioon sisälly.

Ähtärin kaupungin verotulojen arvioidaan ensi vuonna olevan noin 21,8 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien arvioidaan olevan noin 20 miljoonaa euroa. Kaupungin lainamäärä kasvaa 5,4 miljoonalla eurolla ja on vuoden 2022 lopussa 25,8 miljoonaa euroa.

Suunnitellut investoinnit vuodelle 2022 ovat yhteensä 8,2 miljoonaa euroa (nettona 7,6 miljoonaa euroa). Suurimmat yksittäiset investointikohteet ovat rakenteilla oleva perusopetuksen koulu, 3,5 miljoonaa euroa sekä uusi uimahalli, 2,5 miljoonaa euroa. Yhteistyössä Sedun kanssa rakennettavaan toisen asteen kampuksen rakentamiseen on budjetoitu 0,7 miljoonaa euroa vuonna 2022.

Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki toteaa, että suunnittelutyö koulujen ja uimahallin osalta on edennyt aikataulun mukaisesti ja vuonna 2022 käynnistyy suunnitelmien toimeenpano:
− Ensi vuonna päästään aivan konkreettisestikin rakentamaan uutta sekä perusasteen koulun että uimahallin osalta. Myös uuden lukion rakentaminen käynnistyy Tuomarniemelle yhteistyössä Sedun kanssa. Investoinnit ovat huikeat ja niillä saamme ähtäriläisille uusia ja ajanmukaisia toimitiloja vuosikymmeniksi eteenpäin, Pienimäki sanoo.

Vuosi 2022: Nostoja hallintokunnittain

Hallinto- ja talousosasto

Talouden raportoinnin kehitystyö jatkuu vuonna 2022. Tammikuussa 2022 toteutettavat aluevaalit vaativat resursointia vuodenvaihteen molemmin puolin.

Sivistystoimi

Sivistystoimen talousarviossa pääpaino on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämisessä ja perheiden tukemisessa.

Kaupunginvaltuuston vuonna 2020 päättämää vauvabonusta maksetaan ensimmäistä kertaa vuodelta 2021. Vauvabonuksen määrä on 500 euroa syntyvää tai adoptoitua lasta kohti vuodessa ja sitä maksetaan lapsen kahdeksanteen ikävuoteen saakka eli enintään 4 000 euro/lapsi. Vauvabonusta haetaan takautuvasti, ensimmäinen haku on tammikuussa 2022. Vuonna 2021 Ähtärissä syntyneiden/syntyvien lasten määräksi on arvioitu 33 lasta, mikä merkitsee 16 500 euron varausta talousarvioon.

Perusopetus jatkuu väistötiloissa uuden koulun valmistumiseen saakka. Kuraattoripalvelut saavat kaivattua jatkoa, kun Soinin kanssa haetaan yhteistä kuraattoria vuodeksi 2022.

Opiskelijoita kiinnostava kurssitarjonta sekä opetuksen laatu ovat keskeisiä tekijöitä lukiovalinnassa. Ähtärin lukion toiminnassa painottuu perusopetuksen lisäksi kolme osa-aluetta: kokonaisvaltainen hyvinvointi, luonto ja hyvä opetus. Opiskelijoiden hyvinvointia lisäämään perustetaan kaksi kulttuurivastaavan tehtävää. Tavoitteena on elvyttää koronan vuoksi tauolla olleet lukion opiskelijoiden kulttuuritapahtumat.

Ähtärin lukion hakijamääriin pyritään saamaan nostetta viestintä- ja markkinointikampanjalla, jossa korostetaan lukion korkeatasoista opetusta ja hyvää kansallista menestystä sekä kiinnostavia kurssikokonaisuuksia.

Kirjasto järjestää vuonna 2022 Pirkanlinnassa digiopastusta, kirjailijavierailuja, taidenäyttelyjä ja muita tapahtumia. Koululaisille järjestetään satutuokioita ja vapaamuotoisia ryhmäkokoontumisia sekä opettajien toivomia aktiviteetteja.

Liikuntapalveluita kehitetään kunnostamalla luonto-, ulkoilu- ja liikuntareittejä. Kaupunkilaisia pyritään liikuttamaan matalan kynnyksen liikuntakampanjoilla ja tempauksilla, joita markkinoidaan aktiivisesti. Mustikkavuoren alueen kehittäminen käynnistyy yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Kulttuuripalveluita tuodaan vuonna 2022 kaupunkilaisten ulottuville tuottamalla toimintaa Kultainen kori -esiintymislavalle. Kaupunki tuottaa lavalle omia sisältöjä, mutta antaa myös asiantuntija-apua muille toimijoille ja vastaa korin varauksista. Pirkanpohjan taidekeskuksessa järjestetään kesäkaudella Eero Euroopassa -näyttely. Ylävesien yö -kaupunkifestivaalia vietetään viidettä kertaa 19.8.2022.


Elinvoima

Elinvoimatoimessa panostetaan ensi vuonna Ähtärin vahvoihin toimialoihin käytettävissä olevin resurssein. Olemassa olevien ja perustettavien yritysten toimintaedellytysten tukeminen kuuluu oleellisena osana elinvoimatoiminnon tehtäväkenttään. Myös keskusta-alueella sijaitsevan Rantapuiston kehittäminen jatkuu.

Elinvoimatoimi on mukana edistämässä työperäistä maahanmuuttoa yhteistyössä yrittäjien kanssa. Yritysten omistajanvaihdoksia tuetaan järjestämällä aiheesta koulutuksia ja tilaisuuksia.

Ähtäri on vuonna 2022 mukana mm. seuraavissa kuntien yhteishankkeissa: Suunta tulevaan -hanke, jonka pääpalvelu on pestuumarkkinat.fi -sivusto, Kuuden tähden reitistö kuntoon -hanke, Kuuden tähden reitistö viestii- hanke ja Kuuden tähden reitistö palvelee -hanke, Tieto lisää tulosta -hanke sekä Matkailun maakuntakolmio -hanke.

Tekninen toimiala

Teknisen toimialan keskeisimmät investointihankkeet vuonna 2022 ovat perusasteen uusi koulu ja yhteistyössä Sedun kanssa toteutettava toisen asteen kampus sekä uusi uimahalli.

Katu- ja puistoalueiden hankkeisiin sisältyy mm. olemassa olevan infran ylläpitoa, kuten kaavateiden korjauksia, katuvalaistuksien uusimista, puistojen parannusta sekä liikuntapaikkojen kehittämistä.

 

Talousarvio vuodelle 2022 lukuina

 

ÄHTÄRI (KAUPUNKI)

Talousarvioesitys 2022

Tilinpäätösennuste 2021

Tilinpäätös 2020

Asukasluku

5480

5500

5523

Veroprosentti

22,5

22,5

22

Verotulo, milj. euroa

21,8

21,9

20,8

Vuosikate, milj. euroa

2,2

2,6

3,2

Nettoinvestoinnit milj. euroa

7,6

3,1

1,8

Poistot ja arvonal, milj. euroa

1,9

2,7

2,7

Vuosikate %-poistoista

119

93

120

Valtionosuudet milj. euroa

20,0

19,8

19,9

Lainakanta, milj. euroa

25,8

25,0

20,0

Lainakanta, euroa/asukas

4708

4545

3621

Verotulot, euroa/asukas

3976

3972

3762

Tilikauden ylijäämä milj. euroa

0,4

-184

0,5

 

 

 

 

Lisätietoja:

 

Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki, puh. 040 652 8881, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Hallintojohtaja Seppo Karjala, puh. 040 574 8121, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Huhtikuun alun ajankohtaiskatsauksessa vs. kaupunginjohtaja Seppo Karjala kertoo vuoden 2020 tilinpäätöksestä ja luo katsauksen lähiaikojen keskeisiin tapahtumiin.

 

  • Tulos 542 000 euroa ylijäämäinen, vuoden 2016 tervehdyttämissuunnitelman tavoitteet lähes saavutettiin. Taseen ylijäämä 3,1 miljoonaa euroa.

 

Ähtärin kaupungin vuoden 2020 tilinpäätös osoittaa noin 542 000 euron ylijäämää. Alkuperäisessä talousarviossa syksyllä 2019 ylijäämäksi arvioitiin 50 000 euroa, joka koronapandemian puhjettua putosi yli 1,5 miljoonaa alijäämäiseksi. Tulokseen vaikuttivat mm. hallintokuntien noudattama talouskuri, henkilöstöön kohdistuneet säästöt ja valtiovallan koronatuet. Tulosta voi pitää hyvänä ottaen huomioon noin yhden miljoonan euron alaskirjauksen kouluista, noin 500 000 euron väistötilavuokrat sekä koronapandemian mukanaan tuomat haasteet. Kaupungin taseessa oli ylijäämää n. 3,1 miljoonaa euroa.

Kaupungin lainamäärä laski 6,5 miljoonalla eurolla. Asukasta kohden kaupungilla on lainaa 3 621 euroa, joka ylittää vain niukasti valtakunnallisen keskiarvon.

Talousarvion investointisuunnitelma ei täysimääräisesti toteutunut, mikä johtuu mm. siitä, ettei uimahallin rakentaminen viime vuonna käynnistynyt. Pirkanlinnan kunnostus jakautui myös kahdelle vuodelle 2020 - 2021.

Yleisesti ottaen koronapandemia ja sen vaikutukset toimintaan aiheuttivat inhimillistä ja taloudellista epävarmuutta vuonna 2020. Myös yt-menettelyillä ja sitä seuranneilla lomautuksilla ja muilla henkilöstötoimilla oli vaikutusta. Kaupunginhallitus ja johto haluaakin kiittää henkilöstöä, joka on pandemian aikana luovasti kehittänyt uusia toiminta- ja palvelumalleja ja ottanut joustavasti käyttöön mm. digitalisaation tarjoamia työkaluja.

KESKEISET TUNNUSLUVUT

Tilinpäätös

2019

2020

Asukasluku 31.12.

5 616

5 523

Veroprosentti

22

22

Verotulot/asukas €

3 623

3 762

Vuosikate/asukas

132

587

Lainat, 1000 €

26 500

20 000

Lainaa/asukas €

4 719

3 621

Yli/alijäämä,1000€

2 645

3 077


TILINPÄÄTÖS HALLINTOKUNNITTAIN

HALLINTO- JA TALOUSTOIMI

Merkittäviä asiakokonaisuuksia hallinto- ja taloustoimessa vuonna 2020 olivat tiedonhallintalain toimeenpano, taloushallinnon tilastoinnin uudistaminen sekä erilaiset tietojärjestelmien muutoshankkeet. Erityisesti loppuvuodesta toteutettu palkkaohjelman uudistus on ollut organisaatiotasolla merkittävä hanke.

SIVISTYSTOIMI

Koulut

Uuden perusopetuksen oppimisympäristön suunnittelu aloitettiin. Kaupunginhallituksen nimeämä perusopetuksen oppimisympäristön rakentamisen ohjausryhmä on kokoontunut syksystä 2020 alkaen ja vienyt hanketta eteenpäin. Kuntalaisille on pidetty infotilaisuus ja myös henkilöstöä on osallistettu.

Opetuksen järjestämistä vuonna 2020 on vahvasti ohjannut koronapandemia. 18.3.2020 koulujen tilat suljettiin ja lähiopetus keskeytettiin muutamia poikkeusryhmiä lukuun ottamatta. Syksystä 2020 opetus järjestettiin lähtökohtaisesti lähiopetuksena. Poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana opetuksessa hyödynnettiin etäyhteyksiä. Etätyöskentelyn aikana myös koulukuljetukset keskeytettiin.

Ähtärin lukio sijoittui Etelä-Pohjanmaan kärkeen jälleen STT:n tekemässä lukiovertailussa, kuten monena aikaisempanakin vuonna.

Varhaiskasvatus

Korona vaikutti merkittävästi vuoden 2020 palveluiden järjestämiseen sekä niiden käyttöön. Keväällä 2020 tehtyjen poikkeusjärjestelyjen vuoksi hoitopäivien määrä sekä lasten läsnäolot vähenivät merkittävästi. Poissaolot huomiotiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuissa, joten tuotto jäi ennakoitua pienemmäksi. Uusi toimintakausi käynnistyi 1.8.2020 ja syyskaudella varhaiskasvatusta tarvitsevien lasten määrä on pysynyt vakaana niin, että lähes kaikki paikat ovat täynnä.

Kirjasto

Kirjastot suljettiin kokonapandemian vuoksi 18.3.2020. Kirjaston henkilökunta jatkoi sulkuaikana työskentelyä keskittyen mm. pääkirjaston aineiston tietokantasijaintien uudelleenjakoon. Asiakkaille tämä näkyi myöhemmin lähinnä kaunokirjallisuuden uudelleensijoitteluna. Toukokuussa 2020 pääkirjasto aloitti monen muun Eepos-kirjaston ohella ns. uloslainauksen, jolloin asiakkaat saattoivat noutaa etukäteen heille lainattua aineistoa, vaikka kirjastosali ei vielä ollut auki.

Kirjastot aukesivat asiakkaille jälleen 1.6.2020. Myös omatoimikirjasto jatkoi tuolloin Ähtärissä toimintaansa. Koululuokkien kirjastovierailuja jatkettiin eri luokka-asteille.

Kulttuuri

Monet tapahtumat siirrettiin tai peruttiin kokonaan vuonna 2020; joukossa mm. 15 tekijää -nykytaiteen näyttely, joka toteutuu kuluvana vuonna Pirkanpohjan taidekeskuksessa.

Kesällä, pandemian hellittäessä vietettiin Ähtäri-päiviä ja kaupunkifestivaali Ylävesien yötä teemalla ”Yhtä juhlaa”. Torin uusi esiintymislava Kultainen kori ja senioripuisto avattiin käyttöön, lisäksi Pirkanlinnan kulttuurikeskuksen yhteyteen avattiin Tuulikaappigalleria, Suomen pienin näyttelytila. Marraskuun 2020 lopulla sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti 104 teosta käsittävän Eemu Myntti -taidekokoelman hankinnasta kaupungille perintövaroilla.

Nuoriso
Koronapandemian vuoksi tilatoiminta keskeytettiin keväällä. Korvaavaksi muodoksi kehitettiin digitaalista nuorisotyötä erilaisten some-alustojen avulla.

Kesäleirien ja ohjatun leikkikenttätoiminnan tilalla toteutettiin vapaa-aikapalveluiden yhteistyönä 14 Kesäkivavinkki-videon sarja. ”Tubeshow - Ähtäri meet & greet” järjestettiin Ähtäri-hallissa 17.10.2020. Esiintymässä olivat tubettajat Lakko, ZoneVD sekä Niko ja Santtu. Tapahtuma toteutettiin koronarajoitukset huomioiden.

LSSAVI:lta saadun 45.000 euron erityisavustuksen turvin vahvistettiin kouluissa tehtävää nuorisotyötä. Hanke ”Ähtärin yhteisöllinen yhteiskoulu” käynnistettiin loppuvuodesta ja se jatkuu 30.11.2022 saakka. Kuudestaan ry:ltä saatiin rahoitus ”Nuorisotyötä e-urheillen Ähtärissä” -esiselvityshankkeelle, jossa tarkastellaan e-urheilun mahdollisuuksia mm. nuoria ja heidän vanhempiaan haastattelemalla sekä peli-iltoja kokeilemalla.

Liikunta

Mesikämmen-kylpylä oli suljettuna pandemian vuoksi 18.3.–31.5.2020 ja uudelleen 3.12.2020 alkaen. Kylpylän työntekijät olivat pääosin lomautettuina sulkuajoilla.

Ähtäri on mukana vuonna 2020 alkaneessa alueellisessa ”Kuuden tähden reitistö kuntoon” -hankkeessa.

Sähköinen Julius-tilavarausjärjestelmä, jonka kautta voi varata ja maksaa yksittäisiä vuoroja liikuntahalliin otettiin käyttöön helmikuussa.

Ulkoilu- ja retkeilyreittien käyttö oli erittäin aktiivista vuonna 2020. Kunnostusta reiteillä tehtiin kesällä ja syksyllä mm. Niemisjoen kalastus- ja retkeilyreiteillä. Talvella 2020 valmistui oma verkkopohjaisen latutilanne-palvelu, josta näkee latureitit sekä niiden kunto.


ELINVOIMATOIMI

 

Vuonna 2020 Ähtärin kaupungin elinvoimatoimea sävytti koronapandemia. Yksinyrittäjille suunnattujen valtion koronatukien osalta kaupunki toimi toimeenpanijana. Kaikkiaan 51 ähtäriläisyrittäjää sai valtion myöntämän 2 000 euron koronatuen. Suuremmat yritykset saivat tukea mm. Business Finlandin kautta.

Vaikka keväällä 2020 monet matkailualan toimijat, kuten Ähtäri Zoo, olivat suljettuna reilut kaksi kuukautta, muodostui matkailukesästä 2020 ennätyksellisen hyvä sekä kävijämäärissä että tuloksen osalta. Matkailualue sai myös uuden vetonaulan, kun Saunaravintola Kiulu avattiin heinäkuun 2020 alussa.

Paikoin yrittäjät käänsivät koronahaasteen mahdollisuudeksi, kuten esim. ravintola- ja ruokapalveluyrittäjät tekivät sopeuttaessaan palvelukonseptiaan.

Sedu Tuomarniemen kanssa tiivistettiin yritysyhteistyötä kehittämällä räätälöityä koulutusta mm. alueen veneyritysten tarpeisiin.

Kolmas sektori teki merkittävää työtä vapaa-ajan palvelujen parantamiseksi. Vuoden 2020 aikana Ähtäriin rakennettiin kolmannen sektrorin toimesta mm. Mustikkavuoren kuntoportaat ja maisematorni, pesäpallokenttä ja laadukas salibandykenttä.

Ähtärin Matkailu Oy julkaisi uudet verkkosivut, jotka tarjoavat yhdestä osoitteesta Ähtärin ja lähialueen matkailupalveluja. Matkailulehti uudistui vuonna 2020 ja sai sekä lukijoilta että yhteistyökumppaneilta kiitosta hyvästä sisällöstä ja raikkaasta ulkoasusta. Lehteä jaettiin lähes 30 000 kappaletta eri kanavissa.

TEKNINEN TOIMI

Investointeja tehtiin vuonna 2020 olemassa olevan infran ylläpitoon, kuten kaavateiden korjauksiin, katuvalaistuksien uusimiseen, puistojen parannuksiin, liikuntapaikkojen kehittämisiin ja liikuntareittien rakentamisiin. Uusi moduuliluokka rakennettiin rivitaloluokkien läheisyyteen ja Kultainen kori valmistui loppukesästä 2020. Pirkanlinnan saneeraus jatkuu vielä 2021 kevääseen.

Ruokapalvelut olivat omalta osaltaan mukana ruokakassijakelussa keväällä. Toimintaa hallinnoi KuusSote.

Lisätietoja: Vs. kaupunginjohtaja Seppo Karjala p 040 574 8121, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

  • Koulurakentaminen käynnistyy, tarkasta talouskurista huolimatta turvataan erityisesti ähtäriläisten lapsiperheiden hyvä arki. Tuloveroprosenttiin tulossa 0,5 prosenttiyksikön korotus.

Ähtärin kaupungin talousarvio vuodelle 2021 on n. 50 000 euroa ylijäämäinen. Tiukka talouskuri jatkuu myös ensi vuonna ja toimintakuluissa tavoitellaan nollakasvua. Tuloveroprosenttiin on tulossa kaupunginvaltuuston hyväksymä 0,5 prosenttiyksikön korotus. Henkilöstöön kohdistuvia säästötoimia ei talousarvioon sisälly.

Perusasteen ja toisen asteen koulujen rakentaminen käynnistyy vuoden 2021 aikana. Kaupunginvaltuustolla on vuoden viimeisessä kokouksessaan päätettävä, rakennetaanko Ähtäriin täysin uusi perusasteen koulurakennus vai onko rakentamisen pohjana toinen ehdolla olevista ns. hybridimalleista. Vuodelle 2021 kohdistuvat investoinnit ovat runsaat 3,6 miljoonaa euroa, kahdelle seuraavalle vuodelle investointien nettovaikutuksen arvioidaan olevan n. 9–10 miljoonaa euroa.

Avainlukuja 2021

Ähtärin kaupungin verotulojen on arvioitu ensi vuonna olevan noin 21,3 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien arvioidaan nousevan muutettuun talousarvioon nähden vajaalla 100 000 eurolla noin 19 miljoonaan euroon.

Suunnitellut investoinnit vuodelle 2021 ovat runsaat 3,6 miljoonaa euroa. Suurimpina yksittäisinä kohteina ensi vuonna ovat perusopetuksen koulun sekä toisen asteen kampuksen rakentamisen käynnistyminen, yhteensä n. 1,1 miljoonaa euroa. Kaupungin lainamäärä pysynee vuonna 2021 suurin piirtein nykyisellä tasolla, n. 24 miljoonassa eurossa, mikä on 4 363 euroa asukasta kohti (rahoituslaskelman mukaan 28,2 miljoonaa euroa/5 127 euroa asukasta kohti).

Vuosi 2021 hallintokunnittain

Hallinto- ja talousosasto

Vuonna 2021 päivitetään kaupungin tietohallintoratkaisuja ajanmukaisisiksi mm. hankkimalla toimielimille sähköiset kokouslaitteet. Joulukuun 2020 alussa käyttöön otettavan palkkahallinnon ja hr-toiminnan tietojärjestelmien kehitystyötä jatketaan myös ensi vuonna. It-toiminnon resursseja sitovat lisäksi muut kehityshankkeet, kuten talouden raportoinnin valtakunnallinen uudistus.

Sivistystoimi

Sivistystoimen talousarviossa pääpaino on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämisessä ja perheiden tukemisessa. Taustalla ovat kouluterveyskyselyn tulokset, joiden mukaan yksilötasolla on erityisenä haasteena asioiden moninaisuus ja oikean tukimallin löytäminen.

Nuorisopalveluihin saadaan tarvittavia lisäresursseja, kun Ähtärin yhteisöllinen yhteiskoulu -hanke käynnistyy vuoden alussa. Länsi- ja Sisä-Suomen AVIlta saatu erityisavustus tähtää kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön kehittämiseen ja vahvistamiseen. Kuraattoripalvelut vahvistuvat yhteistyössä Soinin kunnan kanssa. Uutena avauksena on myös lastenhoitoavun järjestäminen Ähtärissä, mikä toteutetaan yhdessä valtakunnallisesti toimivan MLL:n kanssa. Yhteistyötä perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi tehdään myös Kuusiolinnan, KuusSoTen sekä sivistystoimen välillä.

Oppivelvollisuuden pidentymiseen varaudutaan myös Ähtärissä. Opiskelijoita kiinnostava kurssitarjonta sekä opetuksen laatu ovat keskeisiä tekijöitä lukiovalinnassa. Ähtärin lukion houkuttavuutta lukioiden välisessä kilpailussa vahvistaa mm. lukion aloittaville tarjottavat oppimateriaalit ja tietokoneet sekä liikenneturvallisuuden kurssi, jonka yhteydessä voi suorittaa ajokortin.

Kirjastolla on suunnitteilla yläkoululaisten lukupiiri vuodelle 2021 sekä aktiviteetteja koululaisille opettajien toivomusten mukaan. Kirjasto järjestää myös satutuokioita sekä vapaamuotoisia ryhmäkokoontumisia (mm. mangamiitit) kouluikäisille. Pirkanlinnan Pirkansalissa järjestetään digiopastusta, kirjailijavierailuja ym. tapahtumia erityisesti Senioritoiminta-hankkeeseen liittyen.

Uutta vapaa-aikasuunnitelmaa työstetään vuonna 2021. Kuluvana vuonna aloitetut seuraparlamentit, joissa kolmannen sekä neljännen sektorin toimijat ja muut aktiivit keskustelevat ajankohtaisista asioista ovat olleet suosittuja ja niiden toteuttamista jatketaan myös tulevana vuonna.

Kulttuuripalveluita tuodaan vuonna 2021 kuntalaisten ulottuville tuottamalla toimintaa keskustan torin uudelle esiintymislavalle Kultaiselle korille ja Suomen pienimpään näyttelytilaan Tuulikaappigalleriaan Pirkanlinnan kulttuurikeskukseen. Ähtäri-hallin asemaa suurempien tapahtumien areenana vahvistetaan. Kesällä 2021 nähdään Pirkanpohjan taidekeskuksessa koronan vuoksi vuodelta 2020 siirtynyt "15 tekijää" -nykytaidenäyttely.

Liikuntapalveluita vahvistetaan kehittämällä luonto-, ulkoilu- ja liikuntareittejä. Arpaisten reitin Ähtärin puolella olevat osuudet kunnostetaan maanomistajasopimusten valmistuttua. Reitit julkaistaan reittisovelluksessa, mikä entisestään parantaa niiden käytettävyyttä.

Elinvoima

Vuonna 2021 elinkeinotoimen painopistealueina ovat alueelle tyypillisten toimialojen vahvistaminen, keskusta-alueen elävöittäminen sekä palveluiden monipuolistaminen ja olemassa olevien yritysten toimintaedellytysten tukeminen. Kansainvälistymisen edellytysten parantaminen on merkittävä osa kaikkien elinkeinojen kehittämistä. Yritysten omistajanvaihdoksia pyritään edistämään järjestämällä aiheesta koulutuksia ja tilaisuuksia.

Vuodelle 2021 on valmistelussa investointeja yhdistysten toimeenpanemiin hankkeisiin sekä matkailualueen kehitystoimiin. Kotimaan matkailun lisääntyminen alueella tuo lisää toimintaa ja tuloja alueen yrityksiin. Matkailun kerrannaisvaikutukset ovatkin merkittävät myös jatkossa.

Kehittämistoimenpiteissä hyödynnetään vakiintuneita rahoitusohjelmia ja seurataan myös tarkasti uusia, koronapandemian mukanaan tuomia rahoitusratkaisuja. Ähtäri on vuonna 2021 mukana mm. seuraavissa hankkeissa: Omistajanvaihdospalvelu, SERC-hanke ja Kuuden tähden reitistö -hanke.

Ähtäri osallistuu kehittämistyöhön Kuudestaan ry:n Leader -ryhmän kautta sekä ostamalla alkavan yrittäjän neuvontapalvelut Uusyrityskeskus Neuvoa-antavalta. Kansainvälistymispalveluissa tehdään yhteistyötä Viexpon kanssa.

Elinvoimaohjelma vuosille 2021-2025 päivitetään vuoden 2021 aikana.

Tekninen toimiala

Vuoden 2021 ja kahden seuraavan vuoden keskeisin investointihanke teknisellä toimialalla on perusopetuksen koulurakentaminen. Myös Sedun kanssa yhteistyössä toteutettavan toisen asteen kampuksen rakentaminen käynnistyy Tuomarniemelle. Vuonna 2021 päätetään myös mahdollisen uuden uimahallin rakentamisesta.

Katu- ja puistoalueiden hankkeisiin sisältyy mm. olemassa olevan infran ylläpitoa, kuten kaavateiden korjauksia, katuvalaistuksien uusimista, puistojen parannusta ja liikuntareittien rakentamista.

Talousarvio vuodelle 2021 lukuina

ÄHTÄRI (KAUPUNKI)

TA-esitys 2021

TP ennuste 2020

TP 2019

Asukasluku

5500

5 510

5 616

Veroprosentti

22,5

22

22

Verotulo, milj. euroa

21,3

20,7

20,3

Vuosikate, milj. euroa

2,8

2,4

0,7

Nettoinvestoinnit milj. euroa

2,5

4,9

3,1

Poistot ja arvonal, milj. euroa

2,7

2,7

2,9

Vuosikate %-poistoista

103

88,9

25,1

Valtionosuudet milj. euroa

19,0

20,0

18,4

Lainakanta, milj. euroa

28,2

28,5

26,5

Lainakanta, euroa/asukas

5 127

5 172

4 719

Verotulot, euroa/asukas

3 876

3 757

3 623

Tilikauden ylijäämä milj. euroa

0,050

-0,3

2,6

 

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki, puh. 040 652 8881, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Hallintojohtaja Seppo Karjala, puh. 040 574 8121, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Ähtärin kaupungin vuoden 2019 tilinpäätös osoittaa 2.644.715,45 euron ylijäämää. Oma pääoma on 2.534.478,24 euroa ylijäämäinen. Taseen oma pääoma on ollut positiivinen viimeksi vuonna 2002 eli 17 vuotta sitten.

Kaupunginvaltuuston vuonna 2016 asettaman tervehdyttämisohjelman mukaan silloinen noin kuuden miljoonan euron alijäämä tulee olla katettuna vuoden 2022 loppuun mennessä. Ähtäri on onnistunut kuromaan tilikausina 2016 - 2018 alijäämää suunniteltua ripeämmin, mutta vuosi 2019 oli jäädä alijäämäiseksi ennakoitua alhaisemmiksi jääneiden verotulojen vuoksi. Tuloksen käänsi positiiviseksi Kuusiolinna Terveys Oy:n osakkeiden myynti noin 5,2 miljoonalla eurolla joulukuussa 2019. Kauppasumma osakkeista maksettiin 10.1.2020 eli tämä summa ei näy vähennyksenä vuoden 2019 lainamäärässä.

Vuoden 2019 verotulojen toteuma oli 95 prosenttia    (-1.081.076,99 euroa)  ja valtionosuuksien toteutuma oli 101,4 %  (+260.434 euroa). Nettoinvestoinnit olivat vuonna 2019 n. 3,5 miljoonaa euroa, joista suurimpana yksittäisenä investointina keilahallin rakentaminen.

Lue tiedote kokonaisuudessaan

Ministerivierailu 2701

Puolustusministeri Antti Kaikkonen vieraili maanantaina 27.1.2020 Ähtärissä mm. Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen Räjähdekeskuksen toimipisteessä. Ähtärin kaupunki luovutti ministerille vierailun yhteydessä muistion, jossa nostettiin esiin Ähtärin kaupungin kehityksen ja elinvoimaisuuden kannalta keskeisiä hankkeita.

Muistiossa korostetaan Ähtärin Räjähdekeskuksen merkitystä tärkeänä Puolustusvoimien työllistäjänä seutukunnalla ja toivotaan, ettei henkilöstön vähentämistä harkita. Alueella ei ole muita alan työpaikkoja, sillä lähimmät varuskunnat sijaitsevat Tikkakoskella ja Porissa. Yhteistyön Ähtärin kaupungin ja Puolustusvoimien välillä toivotaan jatkuvan saumattomana myös tulevaisuudessa.

Ähtärin kaupunki haluaisi myös vihdoin kiirehtiä valtatie 18:n parantamista ja erityisesti Multia - Ähtärin Myllymäki välisen puuttuvan tieosan rakentamista. Huono tieyhteys lisää elinkeinoelämän kustannuksia ja vaikeuttaa matkailun kehittämistä.

Lisäksi alueen rautatieyhteyksien turvaamista pidetään tärkeänä elinvoiman kehittämisen kannalta. Rataosuudella Seinäjoki – Alavus – Ähtäri onkin käynnistynyt loppuvuodesta 2019 pilottihanke henkilöliikenteen lisävuoroista, mikä on positiivista.

Ähtärin kaupunki otti myös kantaa EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakauden 2021 – 2027 kansalliseen valmisteluun todeten, että keskeisenä tavoitteena tulee olla koko maan säilyttäminen elinkelpoisena. Eräs keino tähän on investointitukijärjestelmän kehittäminen niin, että se huomioi paremmin maakuntien rajakuntien olot. Koko maakunnan sijoittaminen samaan tukialueeseen ei välttämättä edistä EU:n tavoitteita.

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki, puh. 040 652 8881, sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

Jarmo Pienimäki

Uudenvuoden tervehdystä kirjoittaessani eletään joulun aatonaattoa. Riemukseni voin todeta, että Ähtärissä koetaan lämpöasteista huolimatta jälleen valkoinen joulu. Tämä ei valitettavasti ole nykyisin itsestään selvyys. Sen sijaan sitä en vielä tiedä, vaikka eletään vuoden 2019 viimeisiä päiviä, onko kaupungin tulos päättyneen vuoden osalta plusmerkkinen vai tehdäänkö kolmen tuloksellisesti upean vuoden (yhteensä n. 6 miljoonaa euroa ylijäämää) jälkeen miinusmerkkinen tulos. Miinuksen takana ovat verojärjestelmämuutokset ja sitä myöden verohallinnon totaalinen epäonnistuminen veroennusteissa talousarviota 2019 laadittaessa. Ähtärin osalta ennusteen heitto 1,2 miljoonaa euroa. Peli ei ole kuitenkaan menetetty, sillä tuloksen etumerkin ratkaisee se, onko uudenvuoden aattona saatu Kuusiolinna Terveys Oy:n osakkeiden myyntipäätös lainvoimaiseksi ja sitä myöden nimet 5,2 miljoonan euron kauppakirjoihin. Mikä plusluku tilinpäätöksessä tulee olemaan, ratkeaa lopulta käytöstä poistettujen koulujen alaskirjausten arvon myötä.

Uutta alkanutta vuotta voidaan perustellusti kutsua suurten suunnitelmien vuodeksi, sillä valtuuston päätöksen mukaisesti uusien vuosiluokkien 1 - 6 sekä 7 - 9 ja lukion koulutilojen suunnitteluun on käytettävissä yhteensä 150 000 euroa. Suunnittelun myötä ratkeaa myös se, sijaitsevatko uudet uljaat koulumme kokonaisuudessaan kaupunkimme keskustaajamassa, vai Sedun kanssa toteutettavan toisen asteen kampuksen osalta Tuomarniemellä. Sen sijaan nähtäväksi jää, saako uusi uimahalli toimenpiteitä osaksensa.

Ähtärin 2000 -luvulla toteutuneet raskaasti tappiolliset vuodet vaativat edelleen käyttötalouden osalta toimenpiteitä osaksensa ollaksemme tuloskuntoisia ja itsenäisiä myös tulevina vuosina. Toimet tulevat koskemaan kuluvan vuoden aikana myös tärkeintä voimavaraamme, eli henkilöstöämme.

Poimintoina alkavan vuoden osalta haluan nostaa esille Pirkanpohjan taidekeskuksessa 6.6.–30.8.2020 nykytaidetta kokoavan näyttelyn ”15 tekijää”, jonka kuratoi ähtäriläislähtöinen taiteilija Jarkko Rantanen. Lisäksi torin Kultainen kori -esiintymislavan yhteisöllinen toimeenpano teemalla ’kaupunki luo perustan ja yritykset, yhteisöt sekä asukkaat rakenteet’, on esiin noston arvoinen.

Elinvoimapuolelta mainittavia aihioita ovat muun muassa matkailualueen sydämessä Hankaveden rantaan yksityisin voimin nousevan saunamaailma & vesiurheilukeskuksen avajaiset juhannuksen tienoilla. Myös kaupunkimarkkinointi, senioripuiston rakentamisen loppuun saattaminen sekä Arpaisten reittiin kohdistuvat toimenpiteet luovat elinvoimaa upeaan kotikaupunkiimme.

Kaikkea hyvää vuodelle 2020!

Uudenvuoden terveisin,

Jarmo Pienimäki

Ähtärin kaupunginjohtaja

Seinäjoki–Alavus–Ähtäri-välin junavuorot lisääntyvät merkittävästi joulukuun 15. päivästä alkaen. Vuorotarjontaa on kehitetty palvelemaan muun muassa työmatka- ja matkailuliikennettä aikataulurakennetta muuttamalla ja kahdella uudella junavuorolla arkiaamuina sekä viikonlopun lisävuoroilla.

Yhteysvälin junat on nimetty Pandalinoiksi. Pandalino-nimen käyttäminen lisää yhteysvälin raideliikenteen tunnettavuutta ja tuo esille alueen matkailukohteiden hyvää saavutettavuutta raiteilla.

– Uuden aikataulukauden myötä erityisesti opiskelijat, työmatkapendelöijät ja matkailijat saavat paremmin tarpeitansa vastaavat junayhteydet käyttöönsä. Toivon, että nämä huomattavat parannukset aikatauluissa näkyvät myös tämän yhteysvälin matkustajamäärien kasvussa, sanoo Ähtärin kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki.

Alavuden vs. kaupunginjohtaja Liisa Heinämäen mukaan uusi ostosopimus parantaa alueen raideliikenteen mahdollisuuksia.

– Vuorotarjonta parantaa ostos- ja matkailupalveluihin liittyvää asiointia alueella. Suorat yhteydet kauppakylän kulmalle mahdollistavat autottoman asioinnin monelta suunnalta. Myös työmatka- ja opiskelijaliikenteen lisääntyminen on tärkeää alueelle, Heinämäki toteaa.

 

Lue tiedote kokonaisuudessaan Etelä-Pohjanmaan liiton sivuilta

Tutustu Pandalinon aikatauluihin

Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt 10.12.2019 kolme yksityishenkilön tekemää valitusta, jotka koskevat Ähtärin kaupunginvaltuuston vuonna 2018 tekemiä päätöksiä ja niiden täytäntöönpanoa. Päätökset koskevat Ähtärin kaupungin myöntämää rahoitusta Hotelli Mesikämmen Oy:lle ja Snowpanda Resort Ähtäri Zoo Oy:lle sekä keilahallin suunnittelua ja rakentamista.

Päätöksissä todetaan muun muassa, että kun otetaan huomioon matkailun, eläinpuiston ja siihen liittyvän muun yritystoiminnan huomattava merkitys, on Ähtärin tytäryhtiöiden pääoman vahvistamiselle olemassa hyväksyttävä peruste eikä kaupunginvaltuusto ole ylittänyt toimivaltaansa, vaan on käyttänyt harkintavaltaansa lain mukaisesti.

- Olen Vaasan hallinto-oikeuden päätöksiin tyytyväinen. Kuntalain mukaan kunnan tehtävä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa ja tällä tavoin on Ähtärissä näidenkin päätösten osalta toimittu, kommentoi asiaa Ähtärin kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki.

  • Ähtärin kaupungin tarkka taloudenpito jatkuu myös ensi vuonna. Vuoden 2020 tulostavoite 50 000 euroa ylijäämäinen.

Kaupunginvaltuuston vuonna 2016 päättämän tervehdyttämisohjelman mukaan silloinen noin kuuden miljoonan alijäämä tulee olla katettuna vuoden 2022 loppuun mennessä. Tilikausien 2016 – 2018 budjetoitua paremmat tilinpäätöstulokset kirivät alijäämää kiinni suunniteltua ripeämmin, mutta kuluva vuosi jää arviolta noin 1 miljoona euroa alijäämäiseksi ja kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa budjetoidusta. Keskeisin syy tähän ovat n. 1,2 miljoonaa euroa ennakoitua alhaisemmiksi jäävät verotulot. Kuusiolinna Terveyden osakkeiden myynnin toimeenpano kuluvana vuonna kääntää kuitenkin tuloksen selkeästi plusmerkkiseksi.

Avainlukuja 2020

Ähtärin kaupungin verotulojen on arvioitu ensi vuonna olevan noin 21 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien arvioidaan nousevan runsaalla 300 000 eurolla 18,4 miljoonaan euroon.

Suunnitellut investoinnit vuodelle 2020 ovat runsaat 3,7 miljoonaa euroa. Uuden uimahallin rakentaminen on suurin yksittäinen kohde 1,5 miljoonalla eurolla. Kaupungin lainamäärä kasvaa ensi vuoden aikana noin kahdella miljoonalla eurolla kaikkiaan n. 24,6 miljoonaan euroon, mikä on 4 412 euroa asukasta kohti.

Poistojen jälkeen ensi vuoden ylijäämän arvioidaan olevan 50 000 euroa. Tuloveroprosentti säilyy nykyisessä 22 prosentissa.

Lue talousarviotiedote kokonaisuudessaan.