Ähtärissä on paljon vesistöjä, jotka houkuttavat liikkumaan myös talvella. Yleiseen kulkuoikeuteen perustuen on jäällä sallittua ajaa moottoriajoneuvoilla myös jääteiden ja kelkkareittien ulkopuolella. Tulee kuitenkin muistaa, että myös jäällä on rajoituksia ja määräyksiä. Näistä suurinta osaa valvoo poliisi. Koska jääajo on nyt ajankohtaista, käydään tässä muistin virkistämiseksi läpi tärkeimmät rajoitukset.

Virallisella jäätiellä pätee tieliikennelaki ja kaikki samat määräykset mitkä koskevat myös maantiellä ajamista. Muualla ajoa rajoittaa maastoliikennelaki.

Jäätien ulkopuolisella jääalueella ajaminen on sallittua, ellei alueen omistaja ei ole sitä erikseen kieltänyt. Maastoliikenteeltä kielletyt alueet tulee olla selkeästi merkitty maastoon.

Maastoliikennelain mukaan kuljettajan on oltava vähintään 15 vuotias, jos aluetta ei ole eristetty muilta liikkujilta. Maastoajoa koskee 80 km/h kattonopeusrajoitus, josta voidaan poiketa vain alaspäin. Maastossa ajaminen ei saa aiheuttaa vahinkoa tai haittaa luonnolle, ympäristölle, luontaiselinkeinolle tai yleiselle virkistyskäytölle. Myös tarpeettoman häiriön aiheuttaminen asutukselle tai muulle ympäristölle on kiellettyä. Tämän vuoksi jäällä ajaessa on tärkeää muistaa jättää riittävä etäisyys ranta-asutukseen ja välttää ajelua iltamyöhällä.

Mikäli jäälle tehdään ajoharjoittelurata, pitää sille hakea lupa. Tämä koskee myös ns. kotiratoja, sillä ratkaisevaa on samassa paikassa tapahtuva toistuva toiminta. Lupa haetaan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta. Jäärata tarvitsee myös suostumuksen vesialueen omistajalta. Jäärata kannattaa merkitä hyvin, jotta muut jäällä ajajat eivät törmää radan valleihin.

Jäällä ajaessa tulee olla valppaana ja huomioida sekä yleinen että oma turvallisuus: muut kulkijat ja jäätilanne. Kannattaa myös muistaa, että vaikka jäällä liikkuminen olisi itselle tuttua, ei se välttämättä ole sitä vastaantulijalle.

Lisätietoja:

Minna Hakala, ympäristönsuojelusihteeri

040 6474 686