SIJOITUS- JA KAIVULUVAT
Kunnan omistamilla maa-alueilla kaivamiselle tulee hakea aina lupa ennen kaivutöiden aloittamista. Sijoitus- ja kaivulupa haetaan 21 vuorokautta ennen töiden aloittamista. Luvan hakemisessa tulee esittää riittävät suunnitelmat ja tiedot urakoitsijasta.
Sijoituslupa tarvitaan uusien rakenteiden pysyvään sijoittamiseen kadulle tai muille yleisille alueille. Hakemukseen liitetään suunnitelmat sijoitettavista laitteista ja rakenteista sekä kartta, josta ilmenee sijoitettavien laitteiden/rakenteiden paikka sekä katselmukset.
Mikäli esimerkiksi rikkoutunut vanha kaapeli korvataan uudella, sijoittaminen ei tarvitse sijoituslupaa, mutta kaivamiseen on kuitenkin haettava kaivulupa. Sijoituslupa tulee myös hakea, jos reitillä on pienikin osa uutta sijaintia. Tällöin on myös toimitettava uudet sijaintitiedot.
Sijoituslupa pitää sisällään kaiken passiivi-infran (esim. kaapelit, jakokaapit, putket, kaivot). Isommat rakenteet (kuten laitetilat) vaativat rakennusluvan. Isommat rakenteet kuten mastot ja siihen liittyvät rakenteet vaativat maanvuokrasopimuksen. Huoltotie laitetilalle tulee sijoituslupavaiheessa suunnitella käytön mukaan.
Sijoitus- ja kaivuluvat haetaan yhteisellä lomakkeella.
- Sijoitusluvan yhteydessä valitaan sijoituslupa
- Kaivuluvan yhteydessä valitaan kaivulupa
- Jos työn tarkoituksena on tehdä pysyvä sijoitus ja samalla kaivaustyötä voidaan lomakkeesta valita molemmat.
Sijoitus- ja kaivulupahakemus palautetaan sähköpostilla osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Täytettävä sijoitus- ja kaivulupahakemuksen LOMAKE (tässä linkki)
Lupahakemus on maksullinen.
Ohjeet sijoitus- ja kaivuluvan hakemiseen:
1. Selvitä johtojen sekä muiden maanalaisten laitteiden ja rakenteiden sijainti.
2. Jos kadulle tai muille yleisille alueille ollaan sijoittamassa uusia pysyviä rakenteita, tulee hakea sijoituslupa.
- Täydennä lomake ja valitse lomakkeesta kohta sijoituslupa.
- Hakemukseen liitetään suunnitelmat sijoitettavista laitteista ja rakenteista sekä kartta, josta ilmenee sijoitettavien laitteiden/rakenteiden paikka sekä katselmukset.
- Mikäli suunnittelija ja kaapeleiden/laitteiden omistaja ovat eri tahoja, tällöin vaaditaan valtakirja, joka voidaan liittää hakemuksen liitteeksi.
3. Kaivaustöihin on haettava kaivulupa.
- Täydennä lomake ja valitse lomakkeesta kohta kaivulupa.
- Liitä mukaan suunnitelmapiirros ja suunnitelma tilapäisistä liikennejärjestelyistä.
- Jos työn tarkoituksena on tehdä pysyvä sijoitus ja samalla kaivaustyötä valitaan lomakkeesta molemmat.
4. Täydennetty sijoitus- ja kaivulupahakemuksen lomake lähetetään sähköpostilla kaupungin kirjaamoon Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
5. Odota lupapäätöstä, töitä ei saa aloittaa ennen luvan myöntämistä. Luvan myöntämisen jälkeen työt voidaan aloittaa.
6. Ilmoita työn valmistumisesta kirjallisesti. Kun työ on valmis, ilmoita siitä luvan myöntäjälle viestillä tai sähköpostilla. Rakentamisen päätyttyä pidetään loppukatselmus. Mikäli urakassa sijoitettiin johtoja tai muita rakenteita, toimita sijaintitiedot kaupungille luvan myöntäjälle.