Snow Showers

-9°C

Snow Showers

KATSE ETEENPÄIN

Tervehdystä kirjoitellessani vietetään joulun ja uudenvuoden välipäiviä. Kiireisen syksyn ja perinteisesti vauhdikkaasti alkavan uuden vuoden välissä on voimaannuttavaa ottaa vähän etäisyyttä työhön ja antaa aikaa myös läheisille sekä levolle. Jännä vain huomata, kuinka juuri nämä päivät tahtovat näkyä vartalossa?! Huomaan jälleen olevani heikko vastustamaan jääkaapin jouluisia herkkuja, joulukarkkeja unohtamatta. En anna sen tällä kertaa häiritä, sillä perinteisestihän uusi vuosi tuo uutta puhtia kilojen torjuntatalkoisiinkin. Tämä ja erityisesti viime viikkoiset tapahtumat palauttavat mieleeni isäni useita vuosia sitten minulle opiksi lausumat sanat, ”poika, muista aina, ihminen on suurimmillaankin vain ihminen…ja poika, ihminen on pienimmilläänkin ihminen”. Olo on nöyrä, mutta silti luottavainen ja katse eteenpäin.

Juuri päättynyt vuosi 2018 jatkoi Ähtärin kaupungin tuloksellisesti vahvojen vuosien 2016 ja 2017 sarjaa. Kaupungin kertyneet alijäämät (31.12.2015 -> 6,011 milj. €) on katettu seitsemän vuoden talouden tervehdyttämisohjelmaa huomattavasti nopeammin, lähestulkoon kokonaisuudessaan kolmessa vuodessa. Valtuuston 10.12.2018 §95 hyväksymän talousarvion (+790 000 €) toteutuessa, viimeistään vuoden 2019 lopussa olemme ylijäämäinen kunta. Tiettävästi tämä on ensimmäinen kerta, sitten 1990 -luvun.

Myös matkailullisesti päättynyt vuosi oli supermenestys. Eläinpuistolle asetettu 100 000 lisäkävijän tavoite saavutettiin tyylikkäästi, jopa kävijähaitarin (aiemmin 150 000 – 180 000 kävijää vuodesta riippuen) yläpäästä, kokonaiskävijämäärän asettuessa noin 275 000 kävijän tasoon. Talouslukuina toteuma on vieläkin komeampaa katseltavaa. Eläinpuistoyhtiöiden liikevaihtotavoitteeksi asetettiin yhteensä 8,5 miljoonaa euroa, joka toteutunee koko lailla noin kaksi miljoonaa euroa parempana. Tulostavoitteeksi kirjattiin +800 000 euroa, joka näyttäisi lähestulkoon tuplaantuvan, ollen vuoden lopussa n. +1,5 miljoonaa euroa. Hieno avaus panda -aikakaudelle!

Entäpä vuonna 2019?

Elinvoimasektorilla, onnistuneen matkailuvuoden siivittämänä, jatketaan matkailualueen kärkikohteiden kehittämistä yhteistyössä alan toimijoiden kanssa ja uusia toimijoita kartoittaen. Suuri luotto on siihen, että ensi kesäksi alueelle valmistuu keilahallin lisäksi muutakin uutta matkailijoiden ja paikallisten ihasteltavaksi. Edelliseen vahvasti liittyen Kiina -yhteistyö ja Matkailu Oy:n toiminnan käynnistäminen näkyvät elinvoimasektorin sisällöissä. Myös keskusta-alueen kehittämisen jatkaminen sekä Kantalan teollisuusalueen laajentaminen ovat työlistalla.

Ähtärin kaupungin palveluiden osalta toiminnallisesti keskeisessä roolissa on sivistystoimi. Otsonkoulu aloittaa koulutyönsä väliaikaisissa tiloissa, joiden tarve on vähintäänkin kolme vuotta. Yhteiskoulu-lukion rakenne- ja sisäilmaselvitykset käynnistyvät tammikuussa ja niiden valmistuttua saadaan suuntaviivoja siitä, kuinka suuresta rakennushankkeesta mahdetaankaan kaikkinensa puhua, kun aletaan suunnittelemaan uusia pysyviä koulutiloja peruskoululaisille. Aika ja tutkimustulokset näyttävät, tällä minun rakennusalan osaamisella ei kannata lähteä veikkaamaan.

Teknisen toimen sisällöistä keskusteltaessa ei voida sivuuttaa edellä esitettyjen lisäksi syksyllä käynnistyvää uimahallin saneerausta sekä kiinteistönhoidon ja kunnossapidon rakenteellista muutosta.

Sain tätä tervehdystä varten 3500 merkkiä käytettäväkseni. Matematiikasta huolimatta en tainnut aivan pysyä raameissa, ehkä ensi kerralla. Toiveikasta uutta vuotta 2019 niin suurille kuin pienille, ihmisille!

Uudenvuoden terveisin

Jarmo Pienimäki
kaupunginjohtaja