Snow Showers

-9°C

Snow Showers

Jokakeväinen ongelma taajama-alueilla on hiekoitushiekan poistamisen aiheuttama pölyäminen. Hiekoitushiekka sisältää paitsi ilmansaasteita ja siitepölyä, myös asfalttipölyä ja raskasmetalleja. Ilmaan nousseet hiukkaset aiheuttavat hengitystiesairauksia. Kevät onkin allergisten henkilöiden lisäksi myös astmaatikoille tukalaa aikaa.

Ympäristönsuojelulain (27.6.2014/527) mukaisesti on kaikessa toiminnassa tavoiteltava sellaista ilmanlaatua, jossa haitallisten aineiden pitoisuudet eivät aiheuta haittaa terveydelle tai luonnolle. Myöskään viihtyisyyden tai virkistyskäyttömahdollisuuksien ei saa huonontua heikon ilmanlaadun vuoksi. Lainsäädännössä velvoitetaan kunnat turvaamaan alueellaan hyvä ilmanlaatu ja seuraamaan sen kehittymistä.

Tämä kevät ei ole poikkeus aiemmista keväistä hiekkojen poistamisen - ja pölyämisen - suhteen. Tämän vuoden tulee kuitenkin olla viimeinen, jolloin hiekoitushiekkoja poistetaan sekä lainsäädännön että ohjeistusten vastaisesti kuivana harjaamalla. Lehtipuhaltimia tai muita pölyämistä aiheuttavia viritelmiä ei hiekan poistossa saa käyttää.
Hiekoitushiekka täytyy kastella ennen sen poistamista tai työ tulee tehdä sateen jälkeen. Isompien alueiden puhdistustyö voidaan tehdä kastelevalla harjakoneella tai käyttämällä erillistä kasteluautoa tai muuta vastaavaa. Hiekan huuhteleminen viemäreihin on ehdottomasti kielletty.

Ähtärin kaupungin ympäristönsuojelutoimi tulee seuraamaan tiiviisti hiekan poistamista etenkin taajamissa ja puuttuu asiaan, mikäli lainvastaista toimintaa havaitaan. Tarvittaessa kuntalaiset voivat ottaa yhteyttä ympäristönsuojelusihteeri Minna Hakalaan puhelimitse 040-6474 686 tai sähköpostilla osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.