Ähtäri-Seuran historia

Seuran alkuvaiheet

Ähtäri Seuran perustava kokous pidettiin Ähtärin vanhalla kansakoululla 13.4. 1947. Monessa lähiseudun pitäjässä oli jo oma perinneseura. Tämä innosti ähtäriläisiäkin. Paikalla oli kahdeksantoista yksityistä henkilöä ja yhdeksän yhteisöjen edustajaa. Puheenjohtajaksi valittiin talousneuvos Joel Pekkanen, joka jatkoikin tehtävässään aina vuoteen 1960 asti, siis peräti 13 vuotta.

Puheenjohtajan tuoli ei ole Pekkasen jälkeenkään ollut tuulinen. Kaiken kaikkiaan yhdistyksellä on ollut tähän mennessä vain kahdeksan puheenjohtajaa. Pekkasen jälkeen järjestyksessä Vilho Mäenpää, Pentti Lehtoranta, Lauri Vesala, Liisa Tallbacka, Anneli Kuittinen, Sulevi Riukulehto, Liisa Tallbacka uudelleen ja Tapani Tasanen. Tämä kertoo siitä, että Ähtäri Seuran johtoon on haluttu; toiminta on koettu mielekkääksi.

Ensitöikseen seura päätti saattaa kotipitäjän perinneasiat koviin kansiin. Puheenjohtaja Pekkanen otti yhteyttä Helsingin yliopiston Eteläpohjalaiseen osakuntaan, ja jo kesällä 1948 järjestettiin yliopistollinen tutkimusretki Ähtäriin. Retken tuloksena syntyi seudun perinnettä ja historiaa kartoittava perusteos Vanhaa Ähtäriä. Siinä luodaan silmäys Ähtärin menneisyyteen esihistorialliselta ajalta nykypäivään saakka.

Niin kutsutuista tupailloista tuli nopeasti Ähtäri Seuran tärkein toimintamuoto. Kokoonnuttiin vuorotellen kunkin seuralaisen kotiin, eri puolille pitäjää kokoustamaan. Usein tavattiin leppoisammissakin merkeissä. Näin Ähtäri Seurasta tuli koko pitäjän oma seura. Etäisimmätkin kylät tulivat tutuksi, kun joku seuralaisista kutsui kotiseudun ystäviä tupailtaan. Tapa oli hyvä, mutta siitä on jouduttu myöhemmin luopumaan siitä yksinkertaisesta syystä, että tarkoitukseen sopivia tiloja ei enää ole. Suuret tuvat ovat lähes hävinneet.

Kotiseutumuseo

Ajatus kotiseutumuseon perustamisesta heräsi 50-luvulla. Haettiin sopivaa kiinteistöä, ja tarkoitukseen kysyttiin mm. pappilan vanhaa kivinavettaa. Rakennusta ei kuitenkaan tähän tarkoitukseen saatu, monista yrityksistä huolimatta. Onneksi komea rakennus ei kuitenkaan jäänyt jouten. Samaisesta navetastahan on sittemmin tehty Ähtärin hieno seurakuntakeskus.

Vastoinkäymiset eivät lannistaneet museohaavetta. Alettiin kerätä esineistöä ja rakennuksia. Talkoomestarina toimi Paavo Muhonen. Hänen avukseen joka kylältä valittiin kylänvanhin talkootyötä koordinoimaan. Erityisen innostunut kerääjä oli Eero Voima, pitäjäseuran keskeisimpiä hahmoja hänkin. Voiman kerrotaan vierailleen kutakuinkin jokaisessa ähtäriläistalossa keruumatkoillaan.

Vuonna 1959 ostettiin 1700-luvun lopussa valmistunut Hankolan talo museorakennukseksi, ja muuta rakennuskantaa voitiin alkaa koota. Rakennuksia saatiinkin pitäjän joka puolelta, mm. Jaakkolanmäeltä lutti, Peräiseltä Posti-Julian aitta, Hiironmäestä tuulimylly.

Myöhemmin museon esineistöä on kartutettu ja kunnostettu uusilla keräyksillä. Toiminta on ollut pääsääntöisesti vaapaaehtoistyötä. Useimmat seuran saamat avustukset on kohdistettu juuri museoon. Niiden turvin on kunnostettu rakennuksia ja luetteloitu esineistöä. Kohteet on myös valokuvattu.

Kotiseutumuseon toimivuudesta on vastannut Ähtäri Seuran museotoimikunta, jonka puheenjohtajuus on työllistänyt, ei vain puheenjohtajaa, vaan koko lähimmän tuttavapiirin. Museotoiminnassa ansioituneita pitäjäseuralaisia ovat olleet mm. Elli Ylänen ja Yrjö Myllymäki 70-luvulla ja Severi Tallbacka 80-luvulta alkaen.

Ähtäri-päivä ja juhlatapahtumat

Ähtäri-päivää vietetiin ensimmäisen kerran vuonna 1967. Aluksi päivälle pyrittiin keksimään jokin erityinen teema. Pystytettiin mm. muistokiviä ( Niemiskylän Seikan saareen v. 1968 ja Peränteen Halkoniemeen v. 1970).

Koko 70-luku oli yleisöjuhlien ja tapahtumien aikaa. Järjestettiin valokuvanäyttelyitä, Riikun markkinoita, työnäytöksiä, Suurten tapahtumien erääksi huipentumaksi muodostui Maakunnat kohtaavat -juhlasarja vuonna 1983. Ohjelmassa oli mm. laaja seminaari, pääjuhla, perinnehäihin pohjautuvan näytelmän Ähtärin ympyriäisen yleisöesitys ja Eero Hiirosen Ylävedet-patsaan paljastaminen.

Ähtäri-päivä on jäänyt ähtäriläisen kesän pysyväksi osaksi. Välillä on vietetty kokonaista Ähtäri-viikkoa, ensi kerran vuonna 1983. 1970-luvulta asti Ähtäri-päiviin on yhdistetty myös harrastelijateatterin esityksiä. Opetusneuvos Lauri Uusi-Hakimo on kirjoittanut useita näytelmiä, viimeksi vuosina 1996-97 Eliina Aittolan ohjaaman kappaleen Pölökkyherra, joka kertoi 1860-luvun loppupuolen tapahtumista.

Kansallispuku

Kansallispuvun kokoamisen lähtölaukauksena voidaan pitää Ähtäri-soljen löytymistä. Alastaipalelainen sekatyömies Seth Rantala löysi ojaa kaivaessaan merkillisen, suurikokoisen korun, joka paljastui miesten viitan soljeksi. Soljen pienoisjäljennöksestä on sittemmin tullut Kalevala-korun valmistamana suosittu naisten rintakoru, ns. Ähtäri-solki, joka on yksi suosituimmista Kalevala-soljista.

Varsinaisen kansallispuvun kokoamista saatiin odottaa 70-luvun puoliväliin. Omaa pukua oli haviteltu jo pariinkin otteeseen, mutta hanke oli aina kariutunut vaadittavien dokumenttien puutteeseen. Vuonna 1977 toukokuussa järjestettiin seurakuntakeskuksessa mittava vanhojen tekstiilien näyttely, jonka tarkoituksena oli kartoittaa, voitaisiinko ähtäriläisille sittenkin saada oma puku ja vielä sellainen puku, joka saisi kansallispuvun arvon.

Sopivia tilkkuja eli dokumentteja löytyikin riittävästi: Terttu Härkönen löysi vanhaa hamekangasta, nappeja ja pirtanauhaa, Sirkka Lehtinen toi huivin ja esiliinan raitamallit, Lyyli Helin alushameen. Kudontamallit saatiin museoviraston asiantuntijoilta, jotka hyväksyivät naisten pukukokokonaisuuden aidoksi kansallispuvuksi.

Valmis puku esiteltiin yleisölle pyhäinpäivänä 1987. Sen seuraksi valmisteltiin jo miehen pukua.

Suojeluhankkeet

70-luvun suuria hankkeita olivat myös Maaherransuon ja Hännättömänjokilaakson pelastaminen ojitukselta ja nimeäminen suojelukohteiksi. Maaherransuosta onkin tullut ähtäriläisen suomaiseman lippulaiva, josta kaikki kuntalaiset ovat ylpeitä. Alue otettiin mukaan myös Natura 2000 -projektiin. Soidensuojelun aloittaminen aikana, jolloin ojitusohjelma vasta levittäytyi Ähtärin yli, osoittaa ennakkoluulotonta kaukonäköisyyttä. Suojeluhankkeessa kunnostautuivat erityisesti Vilho Mäenpää ja Vilho E. Humalamäki.

Ympäristön- ja maisemansuojelutyö on jatkunut edelleen. Vuonna 1978 Ähtäri Seura aloitti tyhjäksi jääneen maatalouskiinteistön, Kellomäen, pelastamisen yhdessä museoviraston kanssa. Kiinteistö siirtyikin kaupungin omistukseen ja lahjoitettiin monien pieteetillä toteutettujen kunnostusten jälkeen paikkakunnan partiolippukunnalle, Ähtärin eräveikoille vuonna 1997. Muita suojeluhankkeita ovat olleet vuosisadan alun vallihautojen entistäminen ja Myllymäen yläkasarmin säilyttäminen.

Perinnepiirit

Uusi perinneaineiston kokoamisaalto alkoi perinneseurojen peustamisesta. Alun perin tarkoituksena oli kerätä materiaalia vuoden 1975 valokuvanäyttelyä varten. Ensimmäisiä piirejä kirkonkylällä ja Myllymäellä veti Lauri Vesala, ja varsinkin Myllymäen piiri saavutti huikeita tuloksia. Eino Kivilahti kokosi monta mapillista tutkittua tietoa Myllymäen talojen ja henkilöiden historiasta. Tehtiin henkilöhaastateluja, ja kerättiin valokuvia. Saavutuksia pystyttiin hyödyntämään vuonna 1978, kun Linnavuorella järjestettiin kylän satavuotisjuhla.

Perinnepiiri-innostus levisi koko pitäjään. Enimmillään piirejä oli seitsemällä kylällä (kirkonkylä, Myllymäki, Inha, Sipilä, Peränne, Niemisvesi ja Alastaipale), mutta ne keräsivät aineistoa laajemmaltakin alueelta. Myllymäen mallin mukaisesti valokuvanäyttelyjä tai kyläjuhlia järjestettiin Inhassa 1980, Niemisvedellä 1985 ja Alastaipaleella 1986.

Julkaisutoiminnan kasvu

Ympyriäinen-lehteä alettiin toimittaa vuonna 1984. Ensimmäiset numerot nojautuivat vahvasti vuoden 1976 kansanperinnekilpailun aineistoon, joka oli koottu yhdessä säästöpankin kanssa. Perinnepiireissä materiaalia täydennettiin. Aluksi yritettiin tarjota joka numerossa jotakin joka kylälle, mutta vuodesta 1994 kussakin numerossa on keskitytty selkeästi vain yhden kylän asioihin. Ympyriäisen monivuotinen vastaava toimittaja on ollut Liisa Tallbacka, viime vuosina Sulevi Riukulehto ja sitten Arja Larja.

Tallbackan puheenjohtaja-aikana julkaisutoiminta oli muutenkin monipuolista. Seuralaiset kiersivät jälleen kyliä. Koottiin sananparsia. Työn pohjaksi saatiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen arkistoidut sananlaskut, joita Ähtäräristä oli kerätty jo 1800-luvulla. Rupeaman tuloksena ilmestyi upea, lähes 300 sivun kokoelma Kyllä verkot löytyy kun vesi selekiää Edelleen kustannettiin postikorttisarja ja kun kaupunki julkaisi vielä kaksiosaisen Ähtärin historian, pahin perinnetietouden nälkä saatiin tyydytetyksi.

Nykyinen Ähtäri Seura

Nykyisessä Ähtäri-Seurassa on noin 400 jäsentä ja sen toiminta on monipuolista.
Näkyvintä lienee kotiseutumuseon ylläpito. Se työllistää kesäaikaan kaksi nuorta ja kokoaa tiistai-iltaisin talkooporukan kunnostus- ja järjestelytöihin. Sen pihapiirissä näytellään ja järjestetään muutakin toimintaa. Myös vuosittain ilmestyvä Ympyriäinen -lehti on kaikille ähtäriläisille tuttu.

Aivan uudenlaista kotiseututyötä on Leader-rahoituksella toteutettavat projektit. Kaksivuotinen Asiapaperit talteen -hanke kerää vetäjänsä Heikki Hämäläisen johdolla talteen ja lajittelee vanhoja ähtäriläisiä dokumentteja. Aineistoa on koottu ja järjestetty kymmeniä hyllymetrejä. Pikapuoliin alkanee Vääräkosken kartonkitehtaan alueen kehittämistä koskeva uusi hanke.

Pitäjäseuran tulevaisuus näyttää hyvältä. Kansalaisjärjestöjen merkitys päätöksenteossa on alkanut korostua. Meidän mielipidettämme kysytään entistä useammin. Osa päätöksenteosta on siirtynyt Euroopan metropoleihin, osa tullut entistä lähemmäs. Eurooppalaisuuden vastapainona kotiseudun kulttuuri ja kansallinen perintö ovat tulleet yhä tärkeämmiksi.